tiistai 14. elokuuta 2012

The English Patient

Last Saturday, in stead of going to staffies' special show in Ypäjä, we went to the vet and got Luumu x-rayed. Thursday evening, I noticed he didn't put almost any weight on his right hind leg, but because other things caught my attention that night, I didn't even remember the whole thing next morning. After all, Luumu was as energetic and as normal (read: crazy) as usually... so we went to the forest with Luumu's pal Lapponian herder Meri. I wish we had skipped that trip to the woods, but if we hadn't gone there, I would have probably missed the hind leg being sore at all. Well, speculating doesn't help at this point...

After the trip to the forest, Luumu held his hind leg up, and I called the vet immediately. They said that because it's about a young, still growing dog, they'd recommend an examination as soon as possible. Thank heavens, our vet's office is nowadays also open on Saturday, and we were so lucky to be able to be examined by one of Finland's top vet specialists, Eva Einola-Koponen. (No available appointments on Friday...)

After a couple of stretching tests, Luumu was sedated and they took 5 x-rays of his hip and knees. The right hind leg was sore because of a minor strain in the patella's ligament, and it should be OK with some rest. As you can imagine, I was SO INCREDIBLY RELIEVED! When it comes to the hip, knees and lower back area, the vet said that Luumu is well structured, no alarming malformations there. The hips are at this point somewhere between B and C - most probably C. But hey, Luumu is HEALTHY! Without any disregard to the critics we would have got from the British judge Kevin Jones in staffies' special show in Ypäjä, I would have paid million times more to get the news the specialist veterinarian Eva Einola-Koponen gave us that day. In addition to the x-rays, mrs. Einola-Koponen complimented Luumu being well structured and having grown in a well-balanced way. 

We are now on a sick leave from hobbies and forest trips and other extreme things. No play dates and no running around. This is our third day now, and we are both very bored already. Luumu is as energetic as ever, and he just cannot understand why he can't run crazily across the beach volley field we walk by every day and why neither of us, me or Teemu, don't play tog-of-war with him. Luumu is still a bit cautious about his right hind leg, for instance, when he comes off the sofa he lands with his left hind leg first. And there are other minor things like that, too... now that I know what to look for in his movements, they are easy to see... but they do hide their pain very carefully, dogs - especially staffies. My brave little king. My little English Patient.






Olemme siis Luumun kanssa nyt pari-kolme viikkoa sairaslomalla oikean takajalan polvilumpion suoran siteen lievän revähdyksen vuoksi. Revähdys on luultavasti tapahtunut Luumun liukastuessa puukuistilla, enkä minä olisi luultavasti huomannut pojassa olevan mitään vikaa ilman perjantaista metsälenkkiä lapinporokoira Merin kanssa. Lenkin jälkeen Luumu piti jalkaa ylhäällä, ja eläinlääkärikeikkahan siitä tuli. Tapahtunut sattui juuri samalle päivälle kauan odotetun staffien erikoisnäyttelyn kanssa, mutta ei kyllä yhtään harmittanut mister-kisojen väliinjääminen, kunhan Luumu vaan saadaan kuntoon. 

Pakko sanoa, ja varmaan sanomattakin selvää, että vaivuin taas lähes hysteriaan. Mistä minä loppujen lopuksi tiesin mitä tämä koira sisällään pitää... eihän Briteissä ole tapana kuvata jalostuskoirien sisuksia, eli Luumunkaan sukujuurista ei ole mistään terveystuloksista mustaa valkoisella. Ehdin jo ajatella kaikki kauhuskenaariot läpi, ja syytin itseäni siitä, että olen parina viime kuukautena lipsunut pitämään Luumua itsestäänselvyytenä. Alkukevään allergiahysterioiden ja ensimmäisten viikkojen "hengittäähän se vielä, onkohan sillä lämpöhalvaus" -paniikkien mentyä ohi on arki niin sanotusti astunut meidänkin elämään. Minusta on ollut ihan tavallista herätä pikkuisten tassujen rapinaan makuuhuoneen laminaatilla. Minusta on ollut ihan tavallista että voin koska vaan kaapata Muumelon syliin ja painaa naamani sen silkinsileää poskea vasten. Ärsyttää, että olen hukannut kallista aikaa ärsyyntymällä jonkin näyttelykurssin ohjaajan mielipiteistä... kun senkin illan olisin voinut viettää arvostamalla yhteistä aikaamme - ja vaikka pitämällä mielessä, että asetteluharjoituksissa poika ei tosiaan laittanut painoa toiselle takajalalleen - miksi?

Kaikki kunnia ja suurimmat kiitokset Koira- & kissaklinikan osaavalle henkilökunnalle, erityisesti jonkinmoiselle pieneläinlääketieteen gurulle Eva Einola-Koposelle. ON SUURI ONNI että klinikka on nykyään auki lauantaisinkin - nytkin kuulimme vuoroamme odottaessamme jälleen uuden järkyttävän tarinan pikkukoirasta, joka oli menehtyä päivystävän eläinlääkäriaseman Tuhatjalan hoitovirheen vuoksi.

Luumu tosiaan rauhoitettiin, ja sekä lonkat, polvet että alaselkä kuvattiin. Olin itse avustamassa hoitajaa kuvauksissa, ja hetki, jona lääkäri katsoi Luumun röntgenkuvia, tuntui ikuisuudelta. Yritin tulkita lääkärin ilmeitä, ja mietin että nyt sillä on jotain kamalia uutisia, miten se laittoi kädenkin tuolla lailla poskelle... Kaikki on kuitenkin kunnossa. Lievää revähdystä lukuun ottamatta Luumu on kuvatuilta osin muuten hyvässä kunnossa. Lonkat ovat tällä hetkellä kuulemma luokkaa B tai C, luultavasti C. Joka tapauksessa ei pitäisi tulla niiltä osin mitään suurempia yllätyksiä. Luumu oli uskomattoman reipas pikkuinen potilas, ei halunnut millään nukahtaa, ja nukahdettuaankin heräili vähän väliä ihmettelemään mitä hänen ympärillään oikein touhutaan. Luumulle ei annettu edes herätettä, näin reipas ja energinen kaveri ei sellaista kuulemma tarvinnutkaan. Lääkäri määräsi "pikku apinalle" kipupiikin niskaan ja kotiinviemisiksi saimme kuvien lisäksi muutaman päivän kipulääkekuurin. 

Kukkaroni kassalle tyhjennettyäni kannoin Luumun autoon takapenkille, ja koko ajomatkan kotiin itkin helpotuksesta. Pieni rakas apinani tulee kuntoon kunhan vaan jaksamme kunnolla nyt levätä. Kahden/kolmen viikon ajaksi meille määrättiin tasamaa-lenkkeilyä, ja liikuntaa lisätään asteittain. Metsälenkit ja koirien peuhutreffit ovat nyt ainakin kolme viikkoa pannassa, aivojumppaa nyt vaan. Pentujatkokurssilla saamme kuulemma käydä, mutta näyttelykurssille en ota Luumua enää juoksentelemaan. 

Rakas Luumu,
älä enää säikäytä tuolla tavalla, ja minä lupaan,
etten koskaan enää pidä sinua itsestäänselvyytenä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.