keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kisajänskää ja muuta pulinaa

Aloitetaanpa muilla pulinoilla! Uusimmassa Koiramme-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu siitä, kuinka on epäreilua, että aksavalioiksi mielivien tulee käydä näyttelystä hakemassa vähintään laatuarvosana H. Näin siis pähkinänkuoressa (Koiramme 1-2/2014, s. 112 - 114). Sama koskee muitakin harrastus- ja käyttöpuolen valioiksi mieliviä, ja itsekin olen asian "epäreiluutta" aiemmin pohdiskellut. Oikeastaan aikomukseni ei ollut pyöritellä asiaa sen suuremmin täällä blogin puolella, koska asia ei meitä suoranaisesti koske. Mikäli joskus niin pitkällä ollaan, että kolmatta ykköstulosta tokon erikoisvoittajasta ollaan hakemassa, Luumulla on joka tapauksessa rekkarissa se hyväksytty näyttelytuloskin. On kuitenkin ollut viime aikoina näyttelyjutuista omissa koiraporukoissakin puhetta, ja Luuhullujen blogissa, jota silloin tällöin käyn lukemassa, oli sivuttu aihetta. Ehkä hiukan provokatiivisesti kyllä, mutta... Kävin jättämässä sinne kommentin, ja oikeastaan voisin sitä kommenttiani avata tänne omankin blogin puolelle seuraavanlaisten kysymysten muodossa.

Eikö "käyttö"rotujen käyttötulosten tulisi painaa vaakakupissa näyttelytuloksia enemmän jalostusvalintoja tehtässä? Itsellänihän ei varsinaista käyttökoiraa ole, mutta kyllä minäkin valitsisin seuraavan staffi- tai minkäliepentuni ennemmin sen vanhempien harrastus- kuin näyttelytulosten perusteella. Koiramme-lehden jutussa käyttö- ja harrastusvalioiksi mielivien tarvittavaa hyväksyttyä näyttelytulosta perustellaan sillä, että "näyttelytulos on osoitus siitä, että koiralla on perusanatomia kunnossa. Tervettä rakennetta tarvitaan kaikissa koiraurheilun lajeissa..." (s. 113). Totta toki, mutta eikö terve rakenne kuitenkin parhaiten havaita siten, että koiraa käytetään, että se saa harrastaa sille kenties ominaista lajia, johon se saattaa olla jopa jalostettu? Eikö jalostuksessa pitäisi etenkin käyttökoirilla keskittyä käyttämään niitä yksilöitä, jotka rakenteellisestikin kestävät niille ominaista työtä? En tietenkään tarkoita tällä, että nykystaffin jalostusarvo tulisi mitata sen kamppailukyvyssä, you get the point :) Ja vertaan tätä siis siihen, että joku päällisin puolin muutaman minuutin kehätarkastelussa toteaa koiran olevan ulkonäöltään terverakenteinen. Ja eikö jossakin lajissa kilpaileminen ja etenkin lajissa mahdollinen menestyminen jo sinällään kerro koiran hyvistä hermoista ja työmotivoituneisuudesta? Ainakin useimmissa tapauksissa...  Ja tämä taas mielestäni lisää edelleen yksilön jalostusarvoa.

Toinen asia, mikä lehtijutussa tuli ilmi, ja mitä itsekin olen pohtinut, on kastroitujen urosten näyttelykielto. Ymmärrän tämän jalostuksen ja suvunjatkon kannalta, mutta eikö linjan tulisi olla kuitenkin yhtä mustavalkoinen myös steriloitujen narttujen kanssa? Tilanne on äärimmäisen harmillinen siinä kohtaa, kun kastroidun uroksen kanssa ollaan viittä vaille aksa-, toko- tai käyttövalioita (tai mitä kaikkia niitä onkaan...), ja meriiteistä uupuu ainoastaan se valioitumiseen tarvittava näyttelytulos?

Pääpointtina tässä avautumisessani halusin kaiketi sanoa, että harrastuksensa kullakin, mutta mielestäni kummankaan (jos nyt ylipäänsä voi vetää jotain rajalinjaa näyttelyt vs. muut lajit) ei pitäisi vaikuttaa toisiinsa millään tavalla. Jos MVAksi voi tulla ilman osallistumista yksiinkään virallisiin aksa- tai tokokisoihin tai suorittamatta edes BHta, miksi AVAn tai TVAn titteliä mielivän tulee osallistua näyttelyihin? Mitä mieltä te olette? Sana on vapaa, kuten aina :)


Sarjakuva siitä, kuinka koira häikäilemättömyydellään valloittaa
kissan valmiiksi lämmittämän paikan.
Sitten päivän muihin aiheisiin! Meillä oli alkuviikosta kahdet supertreenit! Maanantaina käytiin ensimmäistä kertaa Raisiossa Vanton tilalla lämpimässä treenihallissa, ja olin ihan varma, että Luumun pakka hajoaa tuhansiksi palasiksi noin viikon lenkittömyyden jälkeen. On ollut niin kylmä, että kolmijalkakönkkää on esiintynyt noin kolmen minuutin ulkoilun jälkeen, joten lenkit ovat vaihtuneet pihapissoiksi... Mutta ei! Muutaman riemunloikan jälkeen herra oli ihan valmis tekemään töitä, ja pystyi jopa meille hyvänlaiseen kisanomaiseen seuruusuoritukseenkin! Oho! Edes seinässä vartova Rhonda ei saanut pikkumiehen pasmoja liiemmin sekaisin, vaan saatiin kunnon treeni. Viimeksi mainitsemaani ruutuongelmaakaan ei enää ollut, vaan L hakeutui alustalle täpäkästi, ja otettuani alustan pois, hetken pohdinnan jälkeen onnistui täydellisesti! Onnistumisen kannustamana kokeiltiin Tiian meille antamaa vinkkiä siitä, että menisin itse ruudun toiselle sivulle lähettämään koiraa. Ensin Luumu tuli suorinta tietä melkein luokseni, mutta pyytämättä korjasi alustalle. Toinen taisi mennä suoraa tietä alustalle, ja mahdettiinko me kokeilla tätä ilman alustaakin...? En enää muista! Kiitos vinkistä, tuntuu toimivan :D


Joskus ollaan ompeluassareita, toisinaan taas IT-tukena.
Eilisissä DoXX-hallitreeneissä tehtiin kaikenlaista alokasnäpertelyä mahdollisimman suuressa häiriössä. Tai mahdollisimman on ehkä hiukan sumea käsite, mutta käytännössä niin, että Flora teki vieressä metallinoutoa, kun me harjoiteltiin seuraamista. Muilta osin olen tyytyväinen siihen, miten olen viime kisojen jälkeen pystynyt palaamaan hiomaan tekniikkaa (eikä vain koko ajan keskitytä häiriöherkkyyteen tai kisamaisuuteen), ja seuraaminen on mielestäni paljon paremmissa kannattimissa kuin marraskuun puolivälissä Salossa. Paljon on toki tehtävänä vielä: takapäätekniikkaa pitää tehdä paljon enemmän, ja liikkeelle lähdöissä Muu ampaisee melko komean etunojan heti alkuunsa... 


Talvi saapui Vanhalinnaan 

Tuleekohan näistä mansikoista enää koskaan mansikoita? 
Ihan ei ole vielä pyykinkuivatusilma
Mutta! Kun pakka toisesta päästä kehittyy parempaan suuntaan, levahtaahan se tietysti sieltä toisesta päästä, ellei ole koko ajan tarkkana. Meillä silloin tällöin havaittavissa oleva loppuperusasentojen ennakointi ja tähän liittyvä liikkurin käsky-sanaan reagointi on riistäytynyt nyt ihan käsistä! Luumu teki tosi hyviä alokasluokan jääviä, mutta perse tippui maahan, jos minun ollessa vieressä Muu joutui hetkenkin kauemmin odottamaan tai viimeistään silloin, kun liikkuri pyytää käskyä. Meni vähän sekoiluksi, ja olin itse jälleen kerran ihan hukassa. Kun tämä on ollut herra Muulla jo pikkupennusta asti niin vahva! Kun melkein 1,5 vuotta sitten muut tokon alkeisryhmässämme harjoittelivat jäävissä parin sekunnin kestoa, Luumu kesti asennossaan, vaikka olisin vetänyt sadetanssia siinä ympärillä. 

Sama homma paikallamakuussa. Tuntuu tosi turhauttavalta ottaa pari miinuspistettä (yhteensä 6!) siitä, että täydellisen paikkamakuun jälkeen tyyppi rykii istumaan ilman lupaa! Tehtiinkin nyt treeneissä paikkamakuu, ja itse suoritus oli ihan täydellinen. Kuitenkin lopussa Luumu ennakoi taas sen perusasennon, ja ei siinä muuta kuin uusi käsky maahan (nyt sentään tajuan jo, että tilanteeseen kannattaa puuttua ;)). Taisi olla sen verran painokas maahan, että viereinenkin koira meinasi laota. Hehe. No ei muuta kuin uutta putkeen. Tehtiin lyhyempi harjoitus "varman" häiriökoiran Floran kanssa, ja sama juttu lopussa. Uusi käsky maahan, ja sen jälkeen liikkuri sai huudella käskyä pariinkin otteeseen, eikä Luumu reagoinut. Syvä huokaus. Vaikka ei pitäisi ennen koetta hinkata mitään, näitä tullaan kyllä treenaamaan olohuoneessa nyt kahden päivän aikana huolella. Siellä makaat/seisot vaikka mikä tulisi. Ja sitten superpalkka. On se omituista, miten se istuminen on niin vahvana jossain selkärangassa, vaikka ei oikeasti olla harjoiteltu sitä yhtään ainakaan viimeiseen puoleen vuoteen! Kai se on niin, että kun ollaan mamin vieressä, silloin ollaan perusasennossa, koska siitä saa palkkaa, jos mistä. Huooh.


Toi suuri möllö tuolla taivaalla on kuu! 
Ja sama kuu siellä 

Muumu tarkkailemassa reviiriään 
Sama näkymä eteisen ikkunasta heijastettuna
Siinäpä oikeastaan se otsikossa luvattu kisajänskäosuus. Vielä ei jännitä, mutta se johtuu varmaan siitä, että en ole tajunnut, että lauantaihin on vain kolme yötä! Onneksi kisa järjestetään iltapäivällä (alkaa klo 16), joten ihan kauhean aikaisin ei tarvitse aamulla kammeta sängystä ylös. Onko joku muuten tulossa Ojangolle silloin katsomaan? Hiukan kieltämättä pelottaa sellainen worst case scenario, jossa Luumu lähtee vaikka kesken seuruun viereiseen kehään noutokapulan perään. Sitten syntyisi kamala tappelu noutokapulasta, ja kummatkin diskattaisiin kisoista ja karkotettaisiin koko koiraharrastuspiireistä ikiajoiksi! Nooo, ehkä tätä en itsekään pidä enää mahdollisena, mutta vauhtia on katsojille luvassa. Toivottavasti niitä vaarallisia tilanteita hiukan vähemmän. 



Voi voi kun palelee... 
Pihapissalla ilman takkia, jaiks! 
Niin joo, ja jos joku ei ole vielä huomannut, niin Muulla on uusi tokopanta! 
Tämä kuva on ollut esillä niin monessa mediassa,
että sen huomaamatta jääminen on jo taito sinänsä ;)
Maanantaina kokeiltiin pantaa treeneissä,
ja treenien onnistumisen perusteella voisin uskoa pannan tuovan
meille lauantaina sylikaupalla hyvää onnea!
Oikeastaan piti päättää tämä kirjoitus jo tähän, mutta en saa ikinä noita Pipan luentomuistiinpanoja ruodittua tänne loppuun, jos aina kirjoittelen vaan jotain höntsää (kuten Instan ihanuuksista!). Sattumoisin tähän postaukseen sopivatkin osuvasti muistiinpanoni jääviin liikkeisiin liittyen. Ja ne kuuluvat seuraavasti:

Jättöliikkeissä (istu/maahan) nopeudessa on tärkeää, että koira on rento. Kun koira on rento, istuminen täysin maahan asti nopeasti on helpompaa. Rentoutta saat, kun palkkaat jäävistä namilla ja kun annat hiukan odottaa ennen namin antamista. Tee jättöliikkeitä myös eri vauhdeissa (esim. maahanmeno kesken juoksun). Vaikka tätä ei tarvitakaan, maahanmenon harjoitteleminen juoksuvauhdista tulee helpottamaan luoksetulosta maahanmenojen treenaamista. Oliko selkeästi kirjoitettu? Ei tainnut. Eli siis voi- tai evl-luokissa, kun tehdään luoksetulon pysäytyksiä ja maahanmanoja (kummassa? Ei mitään käryä...). Jos koira hiipii jäävissä, palaa vahvistamaan reaktionopeutta siten, että koira on edessäsi (käytä takapalkkaa, heitä lelu taakse jne.). 

Liikkeestä seisominen on teknisesti hieno silloin, kun koira vaan jähmettyy. Kuin joku painaisi videosta pausea. Toisilla namin heittäminen toimii tässä, ja koira automaattisesti jähmettyy namin lentäessä. Voit myös itse vähän "ylireagoida" jättöä jähmettymällä itsekin ja tekemällä ratsastajille tuttuja puolipakotteita (esim. pidättämällä hengitystä). Kun harjoittelet istumaan jättämistä, voit seurauttaa koiraa, ja namikädellä "nykäistä" koiran istumaan (nami viedään koiran pään taakse, jolloin luonnollinen reaktio on käydä istumaan). Avustajan rooli on tässä katsoa, että se peppu tosiaan on siellä maassa asti. 

Siinäpä ne. Palaan varmaan perjantai-illalla vielä panikoimaan, joten siihen asti pitäkää ne villasukat jaloissa ja valkia lämpöisenä. Brrrrr


12 kommenttia:

  1. Kun kerran kysyit, niin kommentoin tänne!

    Mielestäni harrastus/käyttövalion arvoon ei pitäisi vaatia näyttelytulosta. On paljon koiria, jotka jäävät valionarvojen ulkopuolelle, koska eivät saa tarvittavaa näyttelytulosta. Toki voimme saivarrella siitä, että ovatko ne sitten rodunomaisia ulkomuodoltaan? Eikö rodunomainen rakenne ja toimiva ulkomuoto tule kuitenkin esiin nimenomaan käytössä. Eikö käyttölinjan saksanpaimenkoira ole rodunomaisempi, koska se kykenee myös työhön?

    Koska olen jonkinlainen harrastuskoiranatsi, niin vaadin muotovalion arvoon muitakin tuloksia, kuin sertejä. Monilla roduilla onkin vaatimus pk-tuloksesta, rodunomaisesta kokeesta tai luonnetestistä. Tämä on hyvä, koska silloin koirasta on monipuolisempi kuva, kuin se kehäpönötys. Myös seurakoirille voisi olla vaatimuksen luonnetesti tai MH. Näin ei saisi kaikkia huonoluonteisia karsittua jalostuksesta, mutta ehkäpä vähennettyä niiden määrää.


    Jeees! Lopputoteamana, että lauantaita odotellessa! Tuun katsoo teitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkästään läpi mennyt MH ei vielä kerro koirasta yhtään mitään. Myöskään luonnetesti ei sellaisenaan ole kaikille roduille sopiva. Esim. kun laumanvartija tuodaan luonnetestialueelle, se on lupsakka nallekarhu (noin yleisesti) eikä vaaraksi kellekään. Tämähän ei näytä millään tavalla koiran rodunomaista vartiointiviettiä joka pamahtaa päälle vasta koiran omalla reviirillään, autossa tai sen kotona. Silloin tuo lupsakka koira muuttuu hengenvaaralliseksi varomattomalle.

      En myöskään näe mitään järkeä viedä esim. kelpietä tai bc:tä luonnetestiin. Yleisesti siellä näkyy koulutettavuus melko paljon ja ainakin minä koulutan koiralleni sellaisia asioita, jotka sotivat testissä koulutustani vastaan. Jos koiralle tahtoo oikeasti jalostusarvoa niin sen voi kouluttaa ja viedä pk-kokeeseen. Niihin tuloksiin luotan huomattavasti enemmän, sekä sieltä saa laukausten myötä myös todisteen ääniherkkyydettömyydestä. ;)

      En myöskään näe mitään valtakunnan järkeä viedä seurakoirarotuja luonnetestiin, siellähän testataan sellaisia asioita, joita seurakoiraan ei ole edes jalostettu. Kuinka siis voidaan mitata koiran rodunomaista käytöstä ja sen soveltuvuutta jalostukseen? Vaikka chihu saisi luonnetestistä -20 pistettä, se olisi luultavasti rodunomainen.

      Poista
  2. Mä taidan olla kirjaamassa teidän tuloksia lauantaina ylös :) Tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
  3. Mä oon tulossa katsomaan lauantaina kisoja, jos jaksan herätä tarpeeksi ajoissa.:D Mitä mä oon katsonut ko hallissa järjestettyjen kisojen videoita, on kehien reunoilla sermit, eli ei pelkoa, että Luumu ampaisee hakemaan jonkun noutokapulan.:D Meinasin muuten ilmoittaa Elsan samoihin kisoihin, mutta jätin sittenkin väliin kun on kaksi kehää ettei tuu paikkamakuuseen liikaa häiriöö.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, ei tarvi ihan henki kurkussa miettiä milloin L ottaa kehästä hatkat siis ;) Ja meidän luokkahan alkaa vasta iltapäivällä, joten tähtää ainakin siihen ;)

      Poista
  4. En ole koiranäyttelyiden kannattaja. En käytä niissä koiraani kuin pakon edessä, hakemassa sen vaaditun H:n, jos koskaan sitäkään, koirahan kun ei titteleitään arvosta. Mutta! Minusta mennään huolestuttavaan suuntaan jos pelkillä käyttötuloksilla valioituu ja jos pelkät käyttötulokset ovat jalostuksen peruste.

    Olen nähnyt luppakorvaisen (puhdasrotuisen) porokoiran, joka ei luonnollisestikaan voi valioitua, eikä mielestäni pidäkään, se ei ole rodunomainen! Näitä luonnonoikkuja kun silloin tällöin vaan syntyy muuten terveisiin pentueisiin.

    Täytyy ymmärtää ettei näyttelyissä todeta pelkästään koiran "terve" rakenne, sitähän siellä ei nimenomaan tunnusteta vaan monet koirat on jalostettu ulkomuodoltaan "pilalle" näyttelyiden takia.

    Aivan liian monet rodut alkavat olla myös kasvaneet rotumääritelmästään ulos, säkäkorkeudet paukkuu niin että rutina käy. Mielestäni tämäkään ei edistä rodun hyvinvointia jos jatkuvasti jalostetaan ylisuuria yksilöitä vain koska se miellyttää ihmistä. Joillakin roduilla valkoinen väri ottaa todella helposti vallan, ellei jalostusvalinnoissa olla tarkkana, tämäkin suuren suuri koiran terveyteen vaikuttava virhe saadaan kuriin vain näyttelyillä. Rotumääritelmässä on mainittu sallittu valkoisen värin osuus, etenkin pään alueella ja sitä tulee mielestäni noudattaa kuin raamattua.

    Täytyy ymmärtää etteivät nämä säännöt ole tehty vain ihmisten kiusaksi. Jos koira ei sitä H:ta näyttelystä saa, niin siinä on oikeasti jotain vikaa ja sen ei tule silloin valioitua että koiran jalostusarvo kasvaisi. H:n kun saa moni pikkuvikainenkin elukka joka etäisesti muistuttaa rotuaan ja ainahan voi harrastaa ah niin kuuluisaa tuomarin metsästys leikkiä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Ja kiitos pitkästä kommentista ja loistavista pointeista! Kannattaa näköjään vähän aukoa päätään, kun sillä saa kerran herätettyä mielenkiintoista keskustelua ;)

      Itse seisoskelen vähän näyttely- ja harrastusmaailman rajamaastossa, nykyisin enemmän siellä harrastuspuolella kuitenkin. Minusta näyttelyt voivat olla mukava harrastus, jos koira pitää touhusta ja itse osaa suhtautua näyttelyihin realistisesti niin ettei homma lähde ihan lapasesta, tai ettei näyttelyistä tule koiran olemassaolon tarkoitus. Saalisviettiin perustuvalla treenaamisella mekin saatiin homma jossain vaiheessa hienosti haltuun, ja tuntuu, että Luumu nauttii kyllä kehässä olemisesta.

      Kasvatustyötähän voi tehdä ilman minkäänlaisia näyttely-, käyttely- tai harrastusharrastusmeriittejä, mutta jalostuksesta ei tällöin mielestäni voi puhua. Kukin kasvattaja arvostaa erilaisia meriittejä omalla tavallaan, ja valitsee tämän arvostuksensa perusteella näyttelyissä tai muissa harrastuksissa menestyneet yksilöt jalostukseen. Pennunostajan valinnaksi taas jää millaisten meriittien perusteella tehtyjä jalostusvalintoja tämä haluaa tukea. Tarkoitan tällä sanoa, että minusta nämä (näyttely-/harrastus)meriitit voisi kuitenkin pitää toisistaan täysin erillään, siten TVA tai AVA olisi suoritettavissa ilman sitä pakollista näyttely-H:ta. Jos tämä olisi joskus mahdollista (tuskinpa ainakaan moneen kymmeneen vuoteen...), tulisi kuitenkin näiden käyttö- ja harrastuvalioiden jalostusarvoa pohdittaessa muistaa, ettei tähän valionarvoon kuulu vielä sitä näyttelytulosta. Mielestäni pätevä kasvattaja pitäisi itse huolen myös haluamiensa näyttelytulosten haalimisesta.

      En nyt varmaan osaa jäsennellä ajatuksiani kovin ymmärrettävällä tavalla, mutta ajatellaan hypoteettisesti, että jalostus voitaisiin nyt jättää tämän valioitumiskeskustelun ulkopuolelle. On täysin totta, että koirahan ei niitä titteleitään arvosta, mutta kun ihminen! Kyllähän se huippu-urheilijakin tähtää uransa huipullaan saavuttamaan milloin minkäkin värisiä mitaleita ja titteleitä. Itse ainakin olen sen verran tittelinkipeä... varmaan se tarunhohtoinen kirjainyhdistelmä TVA on jo Luumun pentulaatikkoajoilta hitsaantunut mieleen niin lähtemättömästi, että sitä kohti niitä töitä tehdään. Kaikki muu tässä sitä ennen on välietappeja - toki toooodella hauskan matkan varrella. JOS pystytään jättämään se jalostus tämän valioitumisajatuksen ulkopuolelle, menen ehkä enemmän ihminen edellä, ja mietin niitä "tosissaan" harrastajia, joiden ei ole mahdollista saavuttaa sitä harrastusvalion arvoa, vaikka koira pesisi "käyttö"ominaisuuksissaan monet muut lajitoverinsa. Tällä perustelen sitä, ettei näyttelyttämistä ja siten rodunomaisuuden osoittamista ulkoisin perustein tulisi sekoittaa käyttö-/harrastusvalioitumisprosessiin. Kuten sanoit, etäisestikin rotuaan muistuttava pikkuvikainen elukkakin sen H:n sieltä näyttelystä ennemmin tai myöhemmin nappaa, mutta mielestäni tässä on kysymys periaatteesta.

      Poista
  5. Heh, onneksi oma rotu on sellainen, että käyttö ja näyttö ei sulje toisiaan pois ;) Mun mielestäni on aika surkeaa, jos valutaan siihen, että käyttökoirat on susirumia eikä niitä edes tunnista saman rodun edustajiksi niiden kanssa, jotka näyttelyissä enemmänkin kiertävät ja siellä menestyvät. Ketä se palvelee?? Sitten käyttölinja valittaa pakollista näyttelytulosta ja mahdollisesti näyttelylinja sitä, että koiralta vaaditaan siihen valionarvoon joku tulos jostain. Rotukoiran pitäisi kyllä näyttää rotukoiralta, jos nyt kärjistää. Rotumääritelmässä se ulkonäkö on kuitenkin määritelty ihan syystä.

    Jalostuksessa on aina tehtävä kompromisseja, kyllä, mutta _mun_ mielestä rodunomaisen ulkonäön pitäisi kulkea käsikädessä rodunomaisen luonteen kanssa. Ei voi valita (tai ei pitäisi voida), että minäpä kasvatan nyt näitä näyttelysessejä, ihan sama mitä siellä korvien välissä on. Sikäli olisin oman rodun (amstaffi) puolesta ihan sen kannalla, että muotovalion arvoon vaadittaisiin hyväksytty luonnetestitulos. Tämä koira kun voi olla jo vaarallinen, jos luonnepalikoista liikaa karsitaan. Terävä, pehmeä ja pelkopureva fyysisesti voimakas koira... Ei hitto. Enkä toisaalta haluaisi nähdä niitä ihan villasukkamallejakaan, joilla ei ole mitään viettiä mihinkään eikä siten eväitä harrastamiseen. Keskitie.

    Pyörittelin tätä näyttelytulosasiaa kyllä jonkun verran, kun miettii vaikkapa purentavikaa koiralla. Hylsy tulee, joten valionarvot saa unohtaa. Voiko sellainen koira olla hyvä harrastuskoira? Voi. Se voi olla ihan helvetin hyvä ja 10x parempi kuin koira, jolla purenta on kunnossa. Voiko sellaista koiraa käyttää jalostukseen? Ei. Kannattaako sen sukulaisten käyttöä harkita? Varmasti. Laskeeko rimaa käyttää vikaisia jättävää koiraa, jos sen jälkeläiset on kuitenkin kisalajeissa pärjänneitä ja valioita? Varmasti, mutta se ei oikein ole tarkoituksenmukaista.

    Sikäli olen siis samaa mieltä, että näyttelytulospakkoa en katso pahalla, koska jokainen yhtään rodunomainen ilman hylkäävää virhettä ihan varmasti saa sen H:n haettua.

    Mutta mä olenkin jossain määrin näyttelyihminen. En ottaisi koiraa yhdistelmästä, jonka vanhemmat eivät ole näyttelyissä käyneet edes yhden ERIn verran, vaikka seuraavaa koiraa etsiessä käyttöominaisuuksia varmasti enemmän mietinkin.

    VastaaPoista
  6. Tää onkin mielenkiintoinen juttu :) Näyttelyistä mulla ei oo kovin hyvää kuvaa syntynyt, vaikka niissä vuosittain tuleekin oltuna talkoolaisena/turistina. Sen sijaan että näyttelyyn mentäessä mietittäisiin onko se koira kuinka rodunomaisen näköinen, niin mietitäänkin että kuka tuomari, mistä maasta, ketä ihannoi. Ihan älytöntä touhua, tosin en tiedä onko tätä joka rodun kohdalla vai oonko vaan törmännyt niihin huonojen esimerkkien rotuihin :D

    Valioitumista varten sen H:n kyllä saa. Kaveri sai häntämutkaiselle koiralleen H:n, kun vei sen näyttelyyn ja tuomarin harmitellessa häntämutkaa sanoi että on muuten ainoa näyttely, valioitumista varten tarvitsisi vaan sen H:n. Sinnalla on alapurenta, sekin on sen H:n käynyt napsaisemassa. Eli ellei nyt ihan täysin erirotuiselta näytä niin on siihen hyvät mahdollisuudet. Tältä kannalta on epäreilua, että ne pallittomat ei saa näyttelyssä käydä saamassa valionarvoon oikeuttavaa tulosta, kun tommoiset "virheellisetkin" saa.

    Mutta kovasti tsemppiä kisoihin! Olisi joskus kiva nähdä teidän tokoilua, ehkä se toteutuu staffien talviharrastuspäivillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kisatsempeistä, koitetaan selviytyä :D Ja staffien talviharrastuspäivillä olin kyllä suunnitellut, et voitais osallistua mölleihin, kun eihän niitä kisamaisia koskaan ole liikaa (?)... Nähdään siellä siis! (Apua, vähän paineistuin minä nyt!)

      Poista
  7. Vastaan nyt tähän Einille ja kommentoin samalla muutakin!

    Ei toki läpäisty lt tai mh kerro koirasta kaikkea. Näen kuitenkin, että ne ovat hyviä jalostuksen apuvälineitä, kun parempiakaan ei nyt ole. Se ei karsi kaikkia huonoja koiria pois (mikä kenellekkin on huono?), mutta ehkä jättää ne kaikista pahimmat käyttämättä. Ideaali olisi, että näitä testejä voitaisiin soveltaa jokaisen rodun mukaan. Eihän malia ja villakoiraa voi verrata keskenään. Testituloksia katsoessa ei pidä tuijottaa pistemääriä sokeasti, vaan osa-alueita ja mielellään itse nähdä testi. En minä ottaisi koiraa lt-pisteiden perusteella, vaan tahdon nähdä vähintään videon.

    Minä ajattelen koira-asiat selkeästi harrastuspuolen kannalta. Minusta rodunomaisuuteen kuulu vahvasti käyttöomaisuudet. Rodunomainen ulkonäkö tietysti myös, mutta herää kysymys onko monikaan rotu ulkonäöllisesti enää todellisuudessa niin rodunomainen? Siis ihan oikeastiko sen labbiksen täytyy olla vietitön ja elefantin kokoinen?

    Haluaisin, ettei olisi jakoa kahteen linjaan. Se sama koira olisi rotumääritelmän mukainen ilman liioittelua ja kykenisi sille määrättyyn työhön. En oikeastaan ymmärrä miksi on kaksi linjaa. Jos ajatellaan, että haluan rodun X niin eikö minun pitäisi haluta se sellaisenaan niillä ominaisuuksilla. Jos en haluaisi niitä ominaisuuksia, niin hankkisin erin rotuisen koiran. Lisäksi ihan jo rotujalostuksen kannalta olisi hyvä, että linjat eivät jakautuisi. Tämä lisäisi jalostuskäytössä olevien koirien määrää, kun valinnan varaa olisi enemmän. Geenipooli kasvaisi ja sillä ehkä voitaisiin ehkäistä joitakin ongelmia.





    VastaaPoista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.