maanantai 27. tammikuuta 2014

!!! TK1 Luumu !!!

En ole pitänyt radiohiljaisuutta sen takia, että meillä olisi lauantaina Vantaan Ojangossa mennyt kaikki pieleen, vaan koska en vaan yksinkertaisesti ole ehtinyt päivitellä tapahtunutta koulutustunnuksen ansaintaa tänne blogiin. Muualle kyllä ehdin, ja näppärimmät (tai somelaisesti addiktoituneimmat) näkivätkin kisatunnelmat heti lauantai-iltana Instagrammissa ja Facebookissa. Tässä vielä mitä silloin tuli julkaistua:

TK1 Luumu!!! Third 1st prize in a row
which means upgrading to 2nd class! Happy happy happy!!
#luumu #happy #obediencecompetition #staffy #staffordshirebullterrier
#skumppavalmiiks #letsraisetoast #perfectday #myprecious #staffiesdaily
Ihan yhtä auvoa koko lauantai ei sentään ollut, ja omia hermojani säästelläkseni vähän turhan tiukille meni tuon ykköstuloksen saaminen. Luumu oli nimittäin paikalle saapuessamme ihan oma itsensä, ja muutamien pikkuvirittelyiden jälkeen ihan tulisessa työmoodissa. Matkalla oli ohjaajan jännä yllättänyt, ja muistan sanoneenikin, että sitä odotan innolla, että päästään tekemään niitä "yksilöliikkeitä", siellä näytetään että mistä meidät on tehty, ja siellä pistetään tuulemaan ja haisemaan ja räjähtelemään. Kaikki muu sitä ennen jännittää. Että miten Luumu käyttäytyy suhteellisen vieraassa hallissa. Söheltääkö pelkästään? (Veti hihnassa ja paineli menemään, mutta jaksoi keskittyä olennaiseen.) Miten luoksepäästävyys sujuu, turhautuuko taas tai vetääkö kenties jotkut kamalat hepulit? (Turhautui, osaa olla paremminkin, mutta yleisöllä oli taas hauskaa...) Osaako rauhoittua ennen paikallaoloja siihen riviin istumaan perusasentoon ja kuuntelemaan liikkurin ohjeita? (Yllättävän hyvin, ei jaksanut istua perusasennossa yhtä mittaa kauaa, mutta ei hajonnut ihan täysin palasiksikaan.) Entä lähteekö spurttaamaan jotain kunniakierrosta heti kun olen hihnan paikallamakuuta varten irrottanut? (No ei lähtenyt, onneksi.) 

Aamupäivällä metsälenkillä ja heittelemässä pellolla keppiä. 
Ja takki päälle, että pysyy edes jotenkuten lihakset lämpiminä. 
Iloiset takapenkkiläiset!
(Suurkiitos taas Hannalle kuvista ja videoista!) 
Kivihovin Tebbellä käytiin myös tsekkaamassa "koirapuiston" antimet.
Itse paikallamakuu ei jännittänyt etukäteen yhtään, sillä siinä Luumuun luotan kuin vuoreen. Mount Everestiin. Siitä se ei lähde, vaikka katto tippuisi päälle (no ehkä lähtisi, mutta karrikoidusti näin). Ja niinhän se meni kuin oppikirjan mukaan. Itse asiassa koko meidän viisi- tai pikemminkin kymmenpäinen ryhmämme sai suorituksesta kympin, eikä kenellekään ollut mistään nokan koputtamista. Vau!

Mää kerron et mitä me kohta tehdään :DDD 
Järjestävälle yhdistykselle propsit loistavista järjestelyistä!!
Luumu häkkiin, botti päälle ja itsekin pystyin jo hengittämään. Ei jännittänyt, vaan oli vaan mieletön draivi päästä kentälle tekemään mitä me parhaiten osataan. Oltiin 20 koirakosta yhdeksäntenä kisavuorossa, ja se sopi meille hyvin. En tehnyt juuri muuta kuin parit jäävät ja pienen pätkän seuraamista runsaalla namipalkalla jo paljon ennen vuoroamme. Luumun otin häkistä noin puolivälissä edeltävän koiran suoritusta. Sitten. Sitten tapahtui se emämunaus, joka oli melkein pilata meidän koko ykkösenhakureissun! Oltiin jo melkein menossa kehään, kun huomasin, että treeniliivin takataskuun oli jäänyt kilokaupalla palkkaleluja. No eihän ne siellä saa olla! Teemu ja Hanna olivat jo kohtuullisen kuuloetäisyyden tuolla puolen, joten ei auttanut muu kuin viedä lelut Luumu toisessa kädessä treenikassiin, joka oli (Luumun näkemättä) jätetty sinne kehäaitojen toiselle puolelle. Mikä järkyttävä virhe! Onhan se aiemminkin fiksoitunut siihen kassiin, sillä sieltähän se palkka haetaan... 

Ei auttanut muu kuin mennä kehään koko ajan muualle vilkuilevan koiran kanssa. Se ei perkula sentään malttanut edes perusasentoon istua, ja liikkuri meille sanoikin, että ihan rauhassa vaan, että aloitetaan sitten kun olette valmiita. Mietin siinä itsekseni, että mitenköhän kauan voimme rauhassa odotella, sillä Luumusta ei valmista tulisi näillä eväillä ensi vuosituhannellakaan. Eikä tullutkaan. Sain sen sentään istumaan paikoilleen ja hetkeksi edes vilkaisemaan minuun. Ei muuta kuin ohjaaja valmis. 

Hihnaseuruu oli aivan ala-arvoista. Tuomari taisikin antaa noita pisteitä sen mukaan miten hyvin minä seurasin Luumua. Huhhuijaa. Irti seuraamista aloitellessa olin ihan varma, että hihnan irrotettuani koira ottaa hatkat kehästä niin nopeasti kuin pystyy. Ei ottanut! Se malttoi sentään hetken. Oli kuin nappia olisi jostain painettu ja isolla kädellä, sillä taluttimetta seuraaminen oli alkuun aivan erinomaista. Mahdoinko kuitenkin huokaista helpotuksesta hiukan liian aikaisin, sillä "kassia päin" seuruuttaessa se lähti. Ja niin kovaa kuin kintuistaan pääsi. Oma vika, mutta silti olin niin saakelin kiukkuinen pikkutörkimykselle, että varmasti paistoi naamasta ja raikasi ympäri hallia. En meinannut uskaltaa jälkikäteen edes videolta katsoa, että millainen se ensireaktioni oli ollutkaan, mutta kyllä siinä tuli melkoisen voimakkaasti huudettua ja jalkaakin poljettua. Mutta tulihan se takaisin. Sentään. Eikä edes kehästä ehtinyt poistua! (Ja kuvitelkaa, ettei kassi ollut edes näkyvillä, ja silti sen vetovoima oli noin magneettinen!)

Loput liikkeet menivätkin siinä meille tuttuakin tutummassa kusiaiset housuissa -meiningissä. Pelkäsin joka välissä, että Luumu hilpaisee omin luvin kassille, ja itse jään hölmönä törröttämään kehään. Ei se enää lähtenyt. Luoksetulon L kuitenkin yllättävästi ryssi juoksemalla innostuksissaan yhden ylimääräisen kunniakierroksen ympärilläni. Hehe. Ja se kun on ollut ensimmäinen alokasluokan liike, jonka Luumu on kokonaisuudessaan osannut, ja se on AINA onnistunut... Saimme tekemisen meiningistä sen verran sentään kiinni, että pari kymppiäkin sieltä tipahti! Harmitti kuitenkin koko sen illan vielä, että noin loistavilla alkuasetelmilla olisi nyt ollut tsäännssit ihan loistaviin kokonaispisteisiin... Noo... me mennään hakemaan sitä henkistä voittoa sitten kuukauden päästä staffien harrastuspäivillä järjestettävistä möllikisoista (kun ei meillä oikeasti ole mitään asiaa vielä avoimeen luokkaankaan...). 

Alla vielä mukavan tuomarin Harri Laisin meille antamat pisteet. Oli muuten todella positiivinen tuomarikokemus tämä. Hän ei jäänyt liikkeiden väliin kommentoimaan yhtään mitään, vaan oli koko kokeen ajan pelkästään tarkkailijan roolissa (tämä on meille edelleen tärkeää, ja erityisesti lauantaina oli). Loppukommentit olivat kattavat, ja mielestäni pisteet oikeudenmukaiset. Noita muita suorituksia kun seurasi, hän tuntui kiinnittävän paljon huomiota seuraamiseen, ja omaan silmään erinomaisista suorituksista lähti jostain syystä (?) irtopisteitä. Voisimme ehdottomasti mennä kyllä Laisille uudelleen!

Luoksepäästävyys 9, kerroin 1 (turhautui, peruutti askeleen ja jäi sitten nuuskuttelemaan maata)
Paikalla makaaminen 10, kerroin 3
Seuraaminen kytkettynä 7, kerroin 2
Seuraaminen taluttimetta 6, kerroin 4 (tuomarikin sanoi, että seuraaminen oli alussa erinomaista, mutta sitten koira poistui paikalta...)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10, kerroin 2
Luoksetulo 7, kerroin 3 (saimme kiitosta hyvästä vauhdista, ja miinusta ylimääräisestä kunniakierroksesta. Yleisökin nauroi.)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10, kerroin 2
Estehyppy 9, kerroin 2 (tuomari sanoi, että hyppää liian kauas, kun sen kuuluisi tulla ihan esteen taakse)
Kokonaisvaikutus 8,5, kerroin 1

Yhteensä siis rimaa hipoen 164,5 pistettä! Ja sehän oikeuttaa ykköstulokseen ja meidän tapauksessa TK1-koulutustunnukseen! Loppukeskustelussa tuomari kysyi vielä, että oliko siellä yleisössä joku tärkeä ihminen, kun koira tuolla lailla sinne pyrki. Selitin sitten kassiepisodin, ja tuomari siihen vaan, että kaikesta oppii. Niinpä. Liikekohtaisten kommenttien lisäksi hän sanoi, että tässähän sinulla on virkeä ja energinen koira, joten tästä on hyvä jatkaa. No niinpä! Siitä saa kyllä olla iloinen, sillä jos siellä näkyi täydellisyyttä hipovia suorituksia, niin näkyi siellä sitten niitä laamojakin, jotka olisivat halunneet olla jossain ihan muualla kuin kehässä tekemässä tokoa. No, jos nyt ihan saivartelemaan ruvetaan, niin Luumukin olisi tuolloin halunnut olla ennemmin kehän laidalla hakemassa palkkaa kassista, mutta ei ruveta. 

Vieläkin tää tyyppi haikailee kassin perään... 
Ja sit mennään! 
No on se kaikesta huolimatta mamin pieni kultapoika. 
... ja TK1:n arvoinen sellainen.
Tosiaan hiukan silloin illalla kaiveli tuo oma moka, mutta jo sunnuntaina pystyin iloitsemaan koularistamme täysin rinnoin. Ja kuten paluumatkalla autossa puimme, sentään nämä meidän ongelmat ovat nyt sellaisia vireenhallintaongelmia (positiivisessa mielessä, jos niin voi ajatella), ja kyse ei tällä kertaa ollut mistään muusta kuin nimenomaan inhimillisestä virheestä. Seliseli ja liibalaaba. Mutta näin on asiat! Ja tosiaan aina kannattaa varautua tuon koiruuden osalta ihan mihin tahansa. Jos se seuraavissa kisoissa muuttuu vaaleanpunaiseksi norsuksi ja lentää liihottelee kehästä ulos, en ole yllättynyt.





Ja taatut päivän naurut saa katsomalla vielä tämän kisavideon. Kyllä vaan, staffin kanssa kisaamalla ei verenpaine koskaan pääse laskemaan vaarallisen alas, ja nauruhermotkaan eivät jää koetuksetta. Yleisönkään!




10 kommenttia:

  1. Loistava video ja onnittelut teille! Mitään en noista skaboista ymmärrä, mutta hienonnäköistä yhteistyötä teillä. Ja staffimainen iloisuus näkyy Luumun toiminnassa ihanasti <3

    Ihan varmasti harmitti tuo treenikassiepisodi ja sen seuraukset! Nimittäin videosta näkee, että ootte treenannu tosi paljon ja tuo ylimääräinen hötkyily olis jääny pois Luumulta, jollei kassi olis houkutellut luokseen.

    Mutta hienoa yhteistyötä ja hieno saavutus. Onnea ja pusu vielä Luumulle <3 Ja pitäähän sitä vähän ylimääräistä actionia olla ;)

    VastaaPoista
  2. Onnea hienosta suorituksesta! Tää taas kasvattaa motivaatiota oman duracellin suhteen ;)

    VastaaPoista
  3. Onnea koularista! :) Minä lähtisin reteästi treenaamaan tuota treenikassin sietämistä kehän laidalla enkä tekisi siitä piilotettavaa ongelmaa joka on aina sitten mahdollinen riskitekijä. Jättäisin kehän laidalle vähän väliä vaikka sun mitä esineitä ja leluja, toisin ne jopa treeneissä kehään ja antaisin koiran itse oppia, kuinka sinne pääsee luvan kanssa, ilman lupaa sinne ryntäily taas on täysin turhaa. Oletko opettanut koiralle palkkasanan jolla se tietää että työt oli nyt tässä ja vapaa-aika alkaa?

    VastaaPoista
  4. Ihana Luumu! Todella hienon näköistä menoa ja treenikassiepisodista vaan oppii :) Kiteytit hyvin staffin kanssa harrastamisen, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu :)

    Paljon onnea koularista!

    VastaaPoista
  5. Ihana sinko! Ei se sun hermoja säästä, mutta tulosta syntyy. Onnea!
    Videon kommenttiraita on huippu :P

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille ihanista tsemppikommenteista <3 Kyllähän staffin kanssa tietty pitää hiukan äksöniä ollakin, miten se vaan joka kerta tulee itselle yllätyksenä?? ;)

    Eini, onpas kyllä loistava idea! Jossain vaiheessa käveltiinkin yhdessä kohti kassia, ja sitten luvalla se sai juosta sinne. En tiedä miksi ollaan nyt lipsuttu tällaiseen hermoja raastavaan kilpajuoksuun... Ja treeneissä kassi saa olla kyllä kentän laidalla ihan rauhassa, mutta jotenkin se näköjään osaa erotella treeni- ja kisatilanteen erot jo. Kaipa se tajusi jotenkin, että kun laitoin ne lelut liivistä sinne kassiin, että mulla ei ole leluja, eikä se tule kehässä niitä leluja saamaan... Mut nyt vaan treeniä ton palkkakassin kanssa, ja enemmän voisi sekoitella noita treenitreenejä ja kisatreenejä... Että ne olisivat koiralle kuitenkin aika pitkälle sama juttu...

    Anne, joo mä nauroin kans sekä itse videota että sitä kommenttiraitaa :DDD Mut en viittinyt laittaa musiikkiakaan niin kovalle, koska sitten ne mun "kommentit" ei olis kuulunut siellä... Haha. Paras. Video. Ikinä.

    VastaaPoista
  7. Onnea koularista! Hieno saavutus. :)

    Utelias, mutta laiska lukija tiedustelee - koska aloititte tokon treenaamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :DD Aloitettiin tokon treenaaminen loppuvuodesta 2012. Eli noin vuosi on vierähtänyt ihan ekoista tokotreeneistä ensimmäisiin kisoihin.

      Käytiin alkuun noin puolisen vuotta ohjatuissa treeneissä kerran viikossa, eikä sen lisäksi tehty oikein muuta. Kun tuli kevät 2013, ja pääsi taas ulos treenaamaan, käytiin kuuden kerran tokon ALO-kurssi yhdessä toisessa koirakoulussa, ja ruvettiin treenaamaan myös omatoimisesti milloin missäkin ja kaikenlaisissa omatoimitreeniryhmissä. Toukokuusta oikeastaan ihan tuonne marraskuuhun on ollut aika hektistä kisakuntoon viilaamista, ja parhaimpina aikoina tuli pidettyä treeniä melkein viis kertaa viikkoon O.o Tällä hetkellä käydään omatoimisesti hallitreeneissä kerran viikossa, ja muuten treenataan melkein vallan vaan kotona. Kevättä odotellessa...

      Poista
    2. Taks, hiukan suuntaa siihen paljonko aikaa vie tällaisen ei-niin-synnynnäisen-tokotykin treenaaminen kisavalmiiksi. Meidän harrastusrupeamassa vaan on ollut heti alkuun jo vuoden tauko, ups. :D

      Kovasti ootte treenanneet mutta ilmiselvästi työ on tuottanut tulosta, pienet koiruudet kuuluvat elämään. ;)

      Poista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.